top of page

Kimmon tanssi-CV

 

         tanssikoulu@tanssiguru.fi

         +358 400 427 068

Koulutus

 

  • Tekniikan tohtori (TkT), elektroniikka, Oulun yliopisto, 2011. Väitöskirja.

  • Diplomi-insinööri (DI), elektroniikka, Oulun yliopisto, 1997.

  • Ylioppilas (yo), Pudasjärven lukio, 1989.

 

Kuten yllä olevasta voi huomata, minulla ei ole mitään virallista tanssiin liittyvää koulutusta. Sen sijaan olen kouluttanut itseäni tekniikan alalla (sähkötekniikka/elektroniikka) sekä itsenäisenä tutkijana että perustutkintoa suorittavien yliopisto-opiskelijoiden opettajana tutkijan, assistentin ja yliassistentin virkanimikkeillä.

 

Tutkijan urani opetti minulle tanssinopetustyössä tärkeitä ongelman analysointi- ja ratkaisutaitoja. Opetustehtävät puolestaan ovat kehittäneet opetustilanteisiin liittyvää pedagogiikkaani.

 

Olen siis itseoppinut tanssinopettaja, jonka opetusmetodit perustuvat omakohtaiseen opintiehen aloittavasta tanssinharrastajasta tanssikilpailijaksi ja sittemmin opettajaksi. Toki taustalla on myös koko joukko suomalaisia ja ulkomaisia tanssinopettajia ja tanssijoita, joilta olen oppinut paljon ja jotka ovat jättäneet oman jälkensä omaan tanssiini ja opettamiseeni.

 

Vuodesta 2005 alkaen olen tehnyt joka vuosi tanssiopintomatkoja Havannaan, Kuubaan ja perehtynyt siellä kuubalaisiin tansseihin paikallisten ammattitanssijoiden ja -opettajien ohjauksessa. Nämä matkat ovatkin olleet otollista maaperää kuubalaisten tanssien analysointiin ja opetusmetodieni kehittämiseen. Oma tanssikouluni Salsa Oulu puolestaan toimi näiden metodien mainiona testiympäristönä todistaen kehitettyjen menetelmien tehokkuuden.

 

Säännöllinen tanssinopetus

 

Tanssikoulu TanssiGuru

2014 - eteenpäin

 

Perustimme vaimoni Marikan kanssa Espooseen uuden tanssikoulun nimeltä TanssiGuru, joka aloitti toimintansa 1.9.2014. Opetamme TanssiGurussa kaikkia lavoilla tanssittavia seuratansseja ja sen lisäksi myös kuubalaisia ja karibialaisia latinalaistansseja. Opetusta on kahtena iltana viikossa, eli tiistaisin ja torstaisin klo 18-21, alkeista jatkotasolle saakka.

 

Tanssikoulu Salsa Oulu

2006 - 2013

 

Perustin Ouluun tanssikoulu Salsa Oulun kesäkuussa 2006 täydentämään kuubalaisten tanssien opetuksessa ollutta aukkoa. Opetusta oli yhtenä iltana viikossa aluksi 3 tuntia ja myöhemmin 4 tuntia/ilta. Tanssikoulu järjesti myös viikonloppuleirejä, joihin kutsuttiin vierailevia opettajia opettamaan. Salsa Oulu järjesti myös Salsa-bileitä Oulussa ja Kalajoella sekä tanssiopintomatkoja Havannaan, Kuubaan.

 

Yksittäiset tanssikurssit/leirit

 

Perinteinen tangoleiri Hankasalmen Revontulessa

2007 - eteenpäin

 

Vuonna 2006 voitettuani Suomalaisen Tangon SM-kisan sain idean järjestää oman tangoleirin, jolla saisin yhden kokonaisen viikonlopun opettaa tangoa sellaisena, kuin se oli itselleni auennut. Opetimme leirillä aluksi SM-kisaparini Tii Alasimin (os. Kinnunen) kanssa, mutta myöhemmin hänen tilalleen tuli vaimoni Marika.

 
Muut tanssileirit/tapahtumat

2006 - eteenpäin

 

Olen opettanut vierailevana opettajana jo sadoilla eri tanssikursseilla, -leireillä ja -tapahtumissa ympäri Suomen. Mahtuupa mukaan muutama Ruotsiinkin suuntautunut opetusreissu. Tilaajina ovat toimineet pääasiassa tanssiseurat ja tanssikoulut, mutta myös ohjelmatoimistot, ravintolat, muut suuremmat ja pienemmät yritykset, yhdistykset ja tanssikerhot. Nykyisin opetamme näissä tapahtumissa pääasiallisesti Marikan kanssa parina, mutta opetan tarvittaessa myös yksin.

 

Koulutustoiminta

 

Suomen Seuratanssiliitto SUSELin ohjaajakoulutus

2007 - eteenpäin

 

Vuodesta 2007 eteenpäin olen osallistunut SUSELin seuratanssiohjaajien kouluttamiseen Joensuun tanssiviikon aikana, aiheena kuubalaiset ja karibialaiset latinalaistanssit ja niiden historia.

 
Itä-Suomen lattariprojekti

2014 - 2016

 

Olimme mukana myös tässä kaksi ja puoli vuotta kestävässä lattariprojektissa, jossa ajatuksena oli syventää lavalla tanssittavien lattareiden (cha cha, rumba, samba, salsa) osaamista ja tutustua vähän oudompiinkin lajeihin (merengue, bachata, kizomba). Osa tunneista suunnattiin tanssinohjaajille ja osa kaikille tanssijoille.

 

Kilpailumenestys

 

Seuratanssikilpailut, Suomenmestaruudet yleisessä sarjassa:

 

2006: Suomalaisen Tangon SM

2006: Lavojen 10-Tanssin SM

2005: Lavojen 10-Tanssin SM

2005: Lavalattareiden SM

2005: Jiven SM

2004: Lavalattareiden SM

2004: Lavatanssin SM

2004: Fuskun SM

2003: Lavalattareiden SM

2003: Salsan SM

2003: Humpan SM

2003: Sylitanssien SM

 

Lavatanssi cupit:

 

2003: Suomen Seuratanssiliitto SUSEL:in cup-voitto

2003: Suomen Lavatanssi Cup-voitto

 

Lisäksi:

 

2004: Mr. Paritanssi-kisan (paras viejä) voitto Lavatanssin SM-kisoissa Lohjalla.

 

Kisaparini:
 

2006 Tii Alasimi (os. Kinnunen)

2001-2005 Kaisa Lahdensivu

 

Tuomarointi

2007 - 2015

 

Toimin lukuisten SM-tason seuratanssikilpailujen tuomarina vuosina 2007-2015.

 

Kisavalmennus

2013 - eteenpäin

 

Aloitimme vuoden 2013 syksyllä kilpailevien seuratanssiparien pienryhmävalmennuksen. Jo ensimmäisen vuoden aikana kisaryhmämme parit saavuttivat 11 kultaista, 4 hopeista ja 5 pronssista SM-mitalia, joten ryhmä on todella kovatasoinen.

 

Ryhmään valitaan joko kisaamista suunnittelevia tai jo kilpailevia pareja, joilla on aito halu kehittää itseänsä ja motivaatiota myös treenata.

 

2010 - present

2010 - present

bottom of page